28.12.2009

Ommeltu joululahja


Tässäpä vielä viimeinenkin joululahja! Vähän erilaisempi kuin muut. Ompelukonetta en oo käyttänyt sitten yläasteaikojen! Eikä se oo koskaan kuulunut suosikkeihini. Nyt täytyy kyllä myöntää, että näiden teko oli kivaa. Vois ihan innostua kokeileen jotain muutakin. Omaa konetta mulla ei oo, mutta onhan noita käytettävissä muilla. Nämä tuli äitille (ja vähän iskällekin) lahjaksi, joten piti salaommella mummun tykönä. Yks ilta meni pelkästään puolaamisessa (muistin oikean termin!), ku itse en oudolla koneella osannut ja mummu ei muistanut miten se tapahtuu.


Ideahan lähti Ratulan eka jaksosta. Eli siirtokuvat on painettu puuvillakankaalle ja siihen ympärille ommeltiin pitsi ja sitten tyynyksi. Tuo pitsin ompelu jännitti kyllä eniten, mutta ei siitä koitunu mitään ongelmaa lopulta. Tyynyjen koko jäi vähän sattuman varaan. Mun oli tarkotus tehä 40 x 40 cm kokoiset. Syksyllä etin sisätyynyjä Ikean reissulla ja siellä oli vaan 50 x 50 kokosia neliönmallisina. No sitten ku lähin Eurokankaasta ostaan tuota kangasta (yli kuukauden päästä) en enää muistanutkaan että ne tyynyt oli 10cm isommat ja ostin kangasta niitä pienempiä kokoja ajatellen! Kyllähän ne tyynyt sinne mahtu kun tunki ja tulipahan muhkeet!

Kuvia on neljä kappaletta, kaksi per tyyny. Pitsiä piti käyä ostaan lisää myöhemmin, että riitti kuvien ympärille. Kuvat on muistaakseni n. 25cm kanttiinsa. Ne on skannattu meidän vanhoista lapsuuden kuvista ja halusin ne ehdottomasti mustavalkoisena, ettei tulis räikeetä. Kankaan valittin tuollaseksi kerman väriseksi, että passais sängynpeittoon.


Viimenen sauma on ommeltu käsin. Ei mikään kauheen nätti lopputulos.. Mutta en viittiny alkaa miettiin ees mitään vetoketjuja tai tarranauhoja. Tässä oli tarpeeksi tällaseksi eka viritelmäksi. Eli näitä ei pahemmin sitte pestä, ku pitää ratkoo yks sivu auki. Mutta tuskin niissä kukaan pötkötteleekään, tuo kuva kuitenki on jo vähän karhee. Eli koristeeksi tarkotettu. Ja paljastettakoon, että tässä lähikuvassa ole minä reilu 20v sitten.


Alla päivitys kudotuista joululahjoista!

8 kommenttia:

  1. Vau, tosi hienot ja ihanat lahjat! Voin kuvitella kuinka vanhemmat tykkää, meidän äiti ja isäkin ois varmasti ainakin tosi otetut ja mielissään tuommosista... Eli hyvä vinkkikin, vaikka tuskinpa tulen jaksamaan vaivautua ompeleen tämmösiä... Ei oo toi ompeleminen itelle oikein semmosta hyvin hanskattua hommaa ;)

    VastaaPoista
  2. Ihanat tyynyt, minunkin on pitänyt kokeilla tuota tekniikkaa mutta en ole saanut aikaan.

    VastaaPoista
  3. Veikeet! Tämä on varsin mainio lahjaidea!

    VastaaPoista
  4. Voi miten kauniit! Ja aivan mainio lahjaidea! :)

    VastaaPoista
  5. Hienot tyynyt, ja aivan ihana idea!
    Ei ole tullut itselle mieleenkään että noita siirtokuvia voisi käyttää tyynyihin, muuta on kyllä tullut niiden avulla väsättyä.

    VastaaPoista
  6. Muistan nämä tyynyt. Samanlaisia haluaisin omaankin makkariin.

    VastaaPoista