Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirjat ja Lehdet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirjat ja Lehdet. Näytä kaikki tekstit

11.10.2009

Palmikkopipo

Unohdin ihan tuossa viime postauksessa mainita, että kävin kirjakaupan alessa ostamassa tämän:
Eli Neulo! -kirja, hintaa jäi 10e. Siinä on paljon ihan perusjuttuja neulomisesta, silmukan luonnista lähtien ja sitten ihan kivoja perusohjeita. Ei mitään kauheen vaativaa ja haastavaa, enempi vissiin aloittelijoille tarkoitettu. Hyvin uppos muhun kuitenkin (liekkö tässä nyt niin konkareita ollaankaan). Kaikki ohjeet on tehty Garnstudion langoille ja kyllä sieltä vois muutaman ohjeen tekasta. Tässäpä eka, ainakin kirjan ohjeen innoittamana..

Ohje oli Dropsin Alpacalle ja se oli neulottu tasona. Ei tuo takasauman ompelu houkuttanut yhtään, niin tietysti neuloin pyörönä ja langaksi ostin TeeTeen Alpacaa, kudoin kaksinkertaisena. Pari uutta alotusta tää kaipas, ennen ku löyty sopiva silmukkamäärä. Taas piti miettiä, että kuinkahan paljon se mallitilkun teko oikeesti säästäis aikaa lopulta... Sopiva silmukkamäärä oli 117, palmikossa 8s ja välissä nurjia 5s ja 9 toistoa. Naftimmasta päästä on tämäkin, että ei olis haitannut jos olis vaikka 6 nurjaa s, mutta eikö ne käytössä veny kuitenkin, niin paremmaksi vaan menee. Tässä siis kuva tuosta kirjan mallista:


Kavennukset meni ihan omasta päästä, enkä tullut niitä ylös laittaneeksi. Meinas tupata jännittään, että meneekö pilalle koko luomus siinä vaiheessa. Ihan hyvä tuli kuitenkin. Vähän hölmöltä näytti tuo reuna, kun ne palmikon alotukset muodosti niin ku jonkun pitsireunuksen... Eli pipon reuna kohoili sillain jännästi. Päätin sitte neuloo siihen jälestäpäin tuon resorin, eli poimin silmukoita reunasta ihan oman maun mukaan ja neuloin 2o 2n jotain vajaa kymmenen kerrosta. Piteni sopivasti ja tuli ehdottomasti parempi! Tänään oli päässä ja hyvin tarkeni. Tuossa kuvassa näyttää, niin ku olis kauhee pakkanen ja pipokin ihan kuurassa :) Aikalailla nollakeli tais olla.

Malli: Palmikkopipo,
Neulo! -kirjan innoittamana omin muutoksin

Lanka: TeeTee, Alpaca (306)
Kulutus: n. 50g
Puikot: 3,5mm

Tänään tuli käytyä käsityömessuillaki, ihan kiva oli. Lankaa ei tullut ostettua, muuta pientä kyllä. Virkkuukoukkusen osastolla tuli naureskeltua pitempääkin :) Lankoja silittelin ja pyörittelin, mutta ei vaan tullut inspistä, että mitä ostais.. Mutta tuo snyltä saamani vyyhti on edennyt jo. Tällainen apuväline löytyi mummun kellarista ja onneks osas mummu vielä käyttääkin, en olis ikinä ite saanut sitä yksin kerälle!

2.8.2009

Lukeminen kannattaa aina

Nyt siis on ekat neulekirjat hankittu! Pitkään oon näitä pyöritellyt ja googlettanut, että mitähän sitä kannattais ostaa... Olis niin kauheena kaikkee! Tilasin siis täältä ja toimitus oli ilmainen ja nopea! Jokainen kirja toimitettiin kirjeenä kotiin saakka omassa lootassaan. Tais tulla eka pari kirjaa ja siiten parin päivän päästä loput. Hintaa tuli näille kuudelle yhteensä noin 80e. Ei paha...

Päädyin siis seuraavanlaisiin opuksiin:

















Feminine Knits - Paljon ihania malleja. Useita toteutukseen kelpaavia! Ehdottomasti hyvä ostos. Jostain kumman syystä taas eräs bolero miellytti silmää... Mikähän siinä on, että niitä olis aina niin mukava tehä.. Tämä on kyllä niin ihanan näköinen, että on varmaan pakko tehä vaikkei varsinaista käyttökohdetta olis tiedossa. Ja toisena mahdollisesti jo tänä kesänä toteutettavana hyppäs silmille tuo takki, siihen olis ehkä jo lankakin valmiina..


















Sock Innovation - Tästä kirjasta on paljon näkynyt malleja blogeissa toteutettuna. Ja hyviä sukkamalleja siinä onkin kirja pullollaan. Nättejä malleja laidasta laitaan. Varmasti tulee tehtyä täältäkin vaikka mitä!
















Inspired to Knit - Suurin pettymys kirjoista, ja tietysti myös kallein ;) Vaikka ihan vaan muutaman euron hintaero oli kaikissa. Kyllä tässäkin muutamia ihan kivoja malleja on, mutta ei varsinaisesti mitään mistä olis tullut heti "pakko saada -neule". Vähän ihmeellisiä kirjoneulemalleja ja muutenkin ei niin oman tyylisiä juttuja osaksi.


















Glam Knits - Tämäkin oli oikein mukava kirja. Useita nättejä malleja, vaikkei varmaan ihan heti mene mikään totetukseen. Ehkä vähän talvisempia malleja.. Vaikkei mitään jumppereita ookaan. Tykkäsin!

















Custom Knits - Tosi paljon hienoja malleja. Varmasti tulee tehtyä useita. Ei mitään ihme rävellyksiä, vaan nättejä ja simppeleitä, mutta vähän erikoisempiakin ohjeita. Tykkään tosi paljon! Esimerkiksi tuo allaoleva takki vaikuttaa tosi kivalta!


















Knitting Classic Style - Ihan ok... Ei mitään aivan ihanaa heti tullut mieleen kuitenkaan. Vaatis tämäkin ehkä vähän talvisemman mielen, että nappais heti. Aika perus toteutettavia malleja kuitenkin.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin tosi hyvät ostokset! Nyt kun vaan olis ihan pirusti aikaa vaan kutoa...;) Onneks huomenna alkaa kesäloma! Lupas kyllä rantakelejä ainakin alkuviikoksi, että taitaa jäädä puikottelu vähemmälle.

17.6.2009

Kyllä aika tavaran kaupittee...

...vai miten se nyt meni..?

Löytyi varastosta äitille vuonna 1977 tullut Suuri käsityökerho-lehden vuosikerta. Vitsi mikä aarre! Löytyi heti toistakymmentä toteutukseen kelpaavaa mallia. Huomattavasti paremman näkösiä kuin esim. 90-luvun säkkivillapaitojen ohjeet.... Tässä muutama "helmi", näistä ei mikään välttämättä pääse toteutukseen ;)

Tuli räpsästyä näköjään vähän epätarkkoja kuvia, mutta eiköhän noista olennainen välity. =)





1.2.2009

Retro Redux Shrug

Malli: Retro Redux Shrug, Lace Stylesta
Lanka: Novita, Nalle (vajaa 1 kerä)
Puikot: 4,5mm, 5mm, 6mm, 8mm

Tosi helppo malli. Varsinkin kun oli jo tuon Little Silk Shrugin tehnyt aiemmin. Tässä oli helpompi tuo kuviointi, ei tarvinnut ees purkaa..;) Hankalimmaksi osottautui löyhästi päättely (toinen hiha), jonka tein lopulta kolmesti. Ja tuon viimeistelyn (ympäri menevä resori) alottaminen ei innostanut ollenkaan. Olis muuten valmistunut jo viikko sitten, mutta ei vaan jaksanut alkaa poimimaan noita silmukoita aiemmin.
Kirjassa tämä on malliltaan aika paljon isompi. Menee tuo takaosa ihan alaselkään asti, mulla jää puoliväliin. Ei se varsinaisesti pieni oo mulle, ei siis kiristä tai oo tiukka päällä tms, mutta varmaan olis ollu tarkotus olla väljempi malliltaan. En ollut mitenkään suunnitellut etukäteen tämän tekemistä. Sattui olemaan 1 kerä joskus ostettua valkoista Nallea ja puikotkin etsin vaan suurinpiirtein sopivat.. Toki olis lopputulokseen ollut vaikutusta, jos olis tarkemmin suunitellut.

Kiitos vielä Paulalle tästä: