31.10.2009

Shalom Cardigan

Malli: Shalom Cardigan,
Involving the Senses -blogista

Lanka: Novita, Polaris
Kulutus: n. 250g
Puikot: 7mm

Tämä ohje on ollut mielessä jo pitkään. Oon nähnyt pari ihanaa toteutusta tehtynä Isoveljen leijonankeltaisesta, ja mulla olis ollut sitä jemmassa itelläkin, mutta päädyin silti tähän Polarikseen. Tuli nopeeta valmiiksi paksulla langalla. Välissä kyllä tein useampaa työtä, että puikoilla tämä oli kuitenkin aika pitkään. Malli oli helppo neuloa, muutaman muutoksen tein ohjeesta poiketen. Jätin ensimmäisen kavennuksen tekemättä ja helmasta viimeset viis kerrosta ennen reunan tekoa; mittaa oli jo tarpeeksi. Kerrankin näin päin, että pysty jättään pituudesta osan tekemättä, yleensä saa lisätä monta kerrosta.

Olipa ihana kutoa jotain ilman saumoja! Melkeenpä suoraan puikoilta valmiiksi päälle. Tuossa kainaloiden kohdalla kun oli menossa, niin vähän arvellutti noiden käsiteiden suuri koko.. Mutta ei kyllä näin päällä ollessa oo ollenkaan hassumpi. Lanka on aika paksua ja lämmintä, en oo aiemmin tästä kutonu. Tuli tilattua joskus netistä tätä muiden lankojen mukana. Jäikin vielä sen verran, että vois tehä jonku muhkeen pipon. Garnstudion malleja oon vähän katellu sillä silmällä. Nappi on ostettu taas Nappi-Kikasta.

Nyt alkaa jo olla sellanen aika, että puikoilla on kaikkee salaista.. Jospa sitä jotain vielä ennen joulua sais tehtyä kuitenkin itellekin. Ostin Lotalta mun ekat silmukkamerkit. Hyvästi klemmarit ja langanpätkät! Eilen tuli jo koklattua, hyvin toimii! Kiitos tekijälle. =)

Ja Eilalta sain tällaisen tunnustuksen:


Häntä lainatekseni "Tämä on niin nätti (eikä sen varjolla kysellä mitään), joten laitan tämän kiertoon", joten pistetään H-K:lle kävijälaskurin rajapyykin kunniaksi eteenpäin! =)

13 kommenttia:

  1. Kaunis Shalom Cardigan! Tein itselleni saman noin vuosi sitten ja se on ehdottamasti eniten käyttämäni neule! Ja mallia oli minustakin tosi kiva tehdä.

    VastaaPoista
  2. On tosi nätti, minulla vielä tekemättä (kuten aika monta muutakin neuletta) ja väri on kiva.
    Sievät silmukkamerkit, nuo punaiset ovat kuin viinimarjat.

    VastaaPoista
  3. Ihana! Aivan upea! Väriä myöten täydellinen :). Haluan itsekin neuloa tuommoisen, kiitos inspiraatiosta!

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla että toimii ja tykkäät :).

    Shalom on kaunis, ihanan näkönen pinta, tommonen pörrönen... (entarvilisäälankaaentarvilisäälankaa)

    VastaaPoista
  5. Kaunis! Juuri tuollaiset lyhythihaiset ja keveät neulevaatteet sopivat sisälle: lämmittävät, mutta eivät ole liian kuumia. Kiitos muistamisesta!

    VastaaPoista
  6. Ihana! Sekä malli että väri miellyttäisivät muakin. Eikä kainalot näytä yhtään liian isoilta.

    VastaaPoista
  7. Kiitos :) Onhan nuita isompiakin töitä tekeillä, pieniä on niin kiva tehdä :) Kauniin Shalomin olet tehnyt! Malli on minullakin "jonossa" :D

    VastaaPoista
  8. Ihana villatakki!!! Just tollanen, joka ei oo liika kuuma. Ja niiiin sulonen väri :)

    VastaaPoista
  9. Onpas kaunis ja inspiroiva malli, tämä pitää pistää korvantaakse!

    VastaaPoista