Pipo on ollut käytössä jo kuukauden.. Ei oo saanut blogattua. Mutta tästäpä tulikin hyvä pipo. Istuvuus on loistava ja lämminkin se on. Ohje oli helppo ja nopea. Nyt on eräs tunika kesken, jonka toivon valmistuvat tälle talvi-kevätkaudelle.
5.3.2011
29.1.2011
Arpajaisvoitto!
Ensimmäisen kerran voitin blogiarpajaisissa! Mia-Rebekalta tuli tällainen paketti.
Schoppel wolle Admiral -lankaa, jonka Mia-Rebekka on itse värjännyt! Tiskikukkanen, teetä ja Marianneja. Oli kyllä ihan nappiosuma. Tuosta langasta teen varmasti itselleni jotkut nätit sukat. Tiskiliinoja en ole itse saanut tämän ekan kerran jälkeen tehtyä ja nuo liinat ovat jo parhaat päivänsä tosiaan nähneet. Kiitos kovasti!
23.1.2011
1.1.2011
Vuosi 2010 kuvina
En oo aiemmin ruukannut koota tällasta vuoden saldoa, mutta tehdäänpä nyt. Tässä siis (toivottavasti) kaikki viime vuonna tehdyt ja blogatut työt. Tuntuu että vähemmän näitä on kuin aiempina vuosina, mutta tällain yhtenä ryppäänä katsottuna ihan mukava määrä kuitenkin.

Sukkia näköjään on enemmän, kuin muistinkaan. Suurinosa kuitenkin noita nopeatekoisia lasten sukkia.




Ompeluideoita oli kyllä pitkin vuotta vaikka kuinka, mutta vain nämä sai toteutettua. Riittääpähän puuhaa tällekin vuodelle.Oikein hyvää vuotta 2011!
Vuoden viimeiset
Tässäpä vuoden 2010 viimeiset työt. Joululahjoja ei tullut tänä vuonna paljoa tehtyä itse. Muutamat sukat jo aiemmista postauksista ja nämä huovutetut tumput ja kauluri vielä jouluaattona pikateolla.
Lanka: Novita, Huopanen Mix ja tavallinen
Kulutus: n. 150g
Puikot: 8mm
Malli: Kauluri sekalaisista ohjeista (100s)
Lanka: Austermann, Bambou Soft
Kulutus: n. 85g
Puikot: 4,5mm
Lanka: Austermann, Bambou Soft
Kulutus: n. 85g
Puikot: 4,5mm
Kauluriin tuli katsottua useammista ohjeista vähän vinkkiä. Alotin 100s joustinta ja tein lisäyksiä 8s/krs loppuun saakka, kun oli tarpeeksi korkeutta. Äärimmäisen huono valokuvattava, eikä tuosta kasasta oikeen selviä mitään, mutta eipä se kummosempi oo luonnossakaan. Lanka oli aivan ihanan pehmeää, mutta siitä irtos jotain ihme hötyä ihan kauheena. Mulla oli valkoinen paita päällä kun alotin sitä neuloon ja se meni ihan mustaksi. Ei varsinaisesti ees mitään nukkaa, vaan sellasta ihan pientä hötyä mitä siitä irtos. Valmiin kaulurin liotin, niin jospa siitä olis suurin osa irronnu sillon. Muuten voisin tehä tuosta langasta itellekin jotain, mutta arvelluttaa kyllä tuo irtoaminen.
Malli: Novita syksy 2010, malli nro 20
Lanka: Novita Crystal
Kulutus: pipo n. 120g, kaulahuivi n. 150g
Puikot: pipo 10mm, kaulahuivi 12mm
Lanka: Novita Crystal
Kulutus: pipo n. 120g, kaulahuivi n. 150g
Puikot: pipo 10mm, kaulahuivi 12mm
Nämä tais valmistua jo joulukuun puolivälissä.. Itselle siis pipo ja kaulahuivi. Kaulahuivin tein tuon pipon kohoneuleena. Piposta tuli aika iso.. Tein eka ihan ohjeen mukaan ja purin sitten sitä "hiippaa" ku se oli niin valtavan iso. Nyt tuo syvyys on ihan ok, mutta vois melkeen purkaa ja ottaa pois vähän tuosta leveydestäkin. Varsinki kun tietää että käytössä levenee vielä. Mutta ihan kivat nää on, lämpimät. Tuota lankaa olis vielä kerä, saatanpa tehdä kaulahuivillekin lisäpituutta vielä, jos en siitä muuta keksi.
14.11.2010
Sukkasia
Perussukkia. Kahdet isoimmat on lahjuksia ja pikkusukat menee hyväntekeväisyyteen. Kaikki pienimmät on jämälangoista. Valkoiset sukat on ainoot ohjeen mukaan tehdyt. Siinäkin oli vyötteetön lanka, enkä oo yhtään varma mitä se oli. Tuntu 7-veljestä paksummalta, mutta ei kuitenkaan Isoveljeltä... Kai se sitten oli jotain tosi vanhaa "perittyä" lankaa. En jaksa näitä muita punnita enkä mittailla.
Malli: Novita Talvi 2010, nro 80
Lanka: ??
Kulutus: n. 80g
Puikot: 3,5 mm
Lanka: ??
Kulutus: n. 80g
Puikot: 3,5 mm
7.11.2010
Aadalle
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
