Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lapaset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lapaset. Näytä kaikki tekstit

1.1.2011

Vuoden viimeiset

Tässäpä vuoden 2010 viimeiset työt. Joululahjoja ei tullut tänä vuonna paljoa tehtyä itse. Muutamat sukat jo aiemmista postauksista ja nämä huovutetut tumput ja kauluri vielä jouluaattona pikateolla.

Malli: Huovutetut lapaset (vyötteestä)
Lanka: Novita, Huopanen Mix ja tavallinen
Kulutus: n. 150g

Puikot: 8mm


Malli: Kauluri sekalaisista ohjeista (100s)
Lanka: Austermann, Bambou Soft
Kulutus: n. 85g
Puikot: 4,5mm

Kauluriin tuli katsottua useammista ohjeista vähän vinkkiä. Alotin 100s joustinta ja tein lisäyksiä 8s/krs loppuun saakka, kun oli tarpeeksi korkeutta. Äärimmäisen huono valokuvattava, eikä tuosta kasasta oikeen selviä mitään, mutta eipä se kummosempi oo luonnossakaan. Lanka oli aivan ihanan pehmeää, mutta siitä irtos jotain ihme hötyä ihan kauheena. Mulla oli valkoinen paita päällä kun alotin sitä neuloon ja se meni ihan mustaksi. Ei varsinaisesti ees mitään nukkaa, vaan sellasta ihan pientä hötyä mitä siitä irtos. Valmiin kaulurin liotin, niin jospa siitä olis suurin osa irronnu sillon. Muuten voisin tehä tuosta langasta itellekin jotain, mutta arvelluttaa kyllä tuo irtoaminen.

Malli: Novita syksy 2010, malli nro 20
Lanka: Novita Crystal
Kulutus: pipo n. 120g, kaulahuivi n. 150g
Puikot: pipo 10mm, kaulahuivi 12mm

Nämä tais valmistua jo joulukuun puolivälissä.. Itselle siis pipo ja kaulahuivi. Kaulahuivin tein tuon pipon kohoneuleena. Piposta tuli aika iso.. Tein eka ihan ohjeen mukaan ja purin sitten sitä "hiippaa" ku se oli niin valtavan iso. Nyt tuo syvyys on ihan ok, mutta vois melkeen purkaa ja ottaa pois vähän tuosta leveydestäkin. Varsinki kun tietää että käytössä levenee vielä. Mutta ihan kivat nää on, lämpimät. Tuota lankaa olis vielä kerä, saatanpa tehdä kaulahuivillekin lisäpituutta vielä, jos en siitä muuta keksi.

14.2.2010

Tilaustyö

Malli: Huovutetut lapaset (vyötteestä)
Lanka: Novita, Huopanen Mix
Kulutus: n. 150g

Puikot: 8mm

Tällanen tumpputyö taas väliin. Näitä on tullut tehtyä jo aika monet.. Huopanen Mix oli ihan kiva lopputulokseltaan. Arvellutti tuo lanka ennen huovutusta, mutta ihan tyylikäs väritys tuli.

Aurinkoista ystävänpäivää!

31.12.2009

SNY-kierros pakettiin

Kiitos kaikille joululahjakommenteista! =) Tässä lyhyt katsaus sny-kierrokseen minun osaltani. Lähetin paketteja Katille. Tarkemmat kuvaukset voi jokainen halukas käydä lukemassa hänen blogistaan.

Ensimmäinen paketti näytti tältä. Aiemmista postauksista tulkitsin Katin Hello Kitty-faniksi ja siitäpä johtuen ajattelin aiheeseen liittyvää ylläriä. Lisäksi Kitten Mohairia ja Lanettea lempivärinä pinkkinä.

Toisessa paketissa lähetin Maijaa turkoosina ja ruskeana (kuva on ylivalotettu.. ei muistaakseni ollut noin sininen tuo sävy), sekä tuoksutuikkuja ja heijastinpaketin. Tuossa Taito-Shopista ostetussa heijastinlankapaketissa on ohje sen pelastusrengasheijastimen tekoon tai lankaa voi toki käyttää sellaisenaan ihan mihin vaan.


Kolmanteen pakettiin huovutin pinkit lapaset tutulla vanhalla ohjeella. Lisäksi tein nimilappuja, joissa lukee "Made by "etunimi sukunimi" ja bloginosoite alhaalla". Kati näytti bloginsa perusteella tekevän paljon töitä lahjoiksi, joten siitä lähti idea tällaisten tuotelappujen tekoon liitettäväksi lahjan mukaan. Itse en hoksannut ottaa kuvaa ilman että tuo oikea nimi näkyisi ihan selvästi, joten tässä kuva vain lapasista. Lisäksi mukana oli neljä tikkaria koko perheelle.

Malli: Huovutetut lapaset (vyötteestä)
Lanka: Novita, Huopanen
Kulutus: n. 150g
Puikot: 8mm


Joulukuun alussa snylläni oli synttärit ja lahjoin häntä seuraavilla sukilla.

Malli: Angee, Sock Innovation -kirjasta
Lanka: Novita, Nalle Colori
Kulutus: n. 100g
Puikot: 2,5mm

Tämä oli eka malli jonka tein tuosta ihanasta kirjasta! Toiset sukat on nyt puikoilla. Kiva malli oli neuloa. Mallineuletta oli vähän vaikea saada kuvattua pimeällä sisätiloissa... Ja nämä oli ekat sukat, jotka saivat tuon sukkaplokkikäsittelyn! Tässä vielä kuva otettuna ennen plokkausta.. Huomaatteko eron..? ;)


Ja viimeisenä pakettina lähti seuraavaa. Pikkupaketissa oli Magic Towl Hello Kitty-kuosilla.

Toivottavasti paketeista oli snylleni yhtä paljon iloa, kuin minulle oli omani lähettämistä! =) Eka sny-kierros on siis ohi ja hyvä mieli jäi. Kevään kierrokselle en aio lähtä, mutta joskus tulevaisuudessa varmastikin osallistun vielä!


27.12.2009

Joululahjat

Taashan se meni viime tippaan näiden kanssa, vaikka alotin (jo!) lokakuussa.. Eikä näitä nyt niin paljoa ees oo. Oli kaikenlaista muuta väkertämistä sivussa. Tässäpä kuitenkin pieni katsaus omin käsin tehtyihin lahjoihin.

Malli: Huovutetut lapaset (vyötteestä)
Lanka: Novita, Huopanen
Kulutus: n. 150g
Puikot: 8mm

Vanhalla mallilla tumput, taitaa olla jo neljännet. Tein miehen koolla vaikka meni naiselle. Ei tarvinnut venyttää niin hikipäässä koneesta otettua. Kuvan väri valehtelee. Nämä oli tumman violetit, ei niin sinertävät miltä näyttää.
Ja huovutuslinjalla jatkuu..


Malli: Huopatossut, Ullasta
Lanka: Novita, Huopanen
Kulutus: ehkä n. 150g
Puikot: 8mm

Näistä tuli mummulle uudet tossut. Jotenki sille tulee aina valittua violettia.. Tykkään kyllä ite tuosta väriyhdistelmästä. Ja tuo tumma violetti on eri sävy kuin noissa edellisissä lapasissa. Nämä oli ekat tossut jotka huovutin ja vähän jännitti miten käy huovutuksen kans. Ne kudotut on niin muodottomat valtavat lurppanat, että niistä ei uskois tulevan tossun näkösiä millään. Eka huovutus ei huovuttunu tarpeeksi, jäi selkeesti isoksi ja nakkasin uudelleen koneeseen ees muotoilematta. No toka huovutus meinas tehä vähän liian pienet. Sai aika paljon repiä, että tuli sopivat. Tuo tossun muoto kyllä jotenkin ihmeellisesti tuli ihan itekseen, tarkotan tota pohjaa lähinnä.


Sen verran tiukat tuli noista suista kuitenkin, että piti sitten saksilla leikata sellaset sentin vaot niihin. (Ei vielä leikattuna näissä kuvissa). Ja koska tossut tuli siis rollaattoria käyttävälle mummulle, niin piti minimoida liukastumisvaara. Nämähän on tosi liukkaat sellasenaan, oikeen liukuu parketilla. Ostin aikonaan kässämessuilta tuota Sock-Stopia, jolla piirsin sydämiä pohjaan pidoksi. Ekaa kertaa testasin näihin sitä. Yllättävän ohutta aienetta se oli, ei mitään kauheen tarkkoja kuvioita saa tehtyä. Näihin sydämiin taisin tehä kolminkertaisen käsittelyn. En tiiä onko tuo lopputulos mikään kauheen nätti, mutta hyvin ne pitää! Passaa hyvin esim. lasten jarrusukkiin! Ja pohjassahan ne on, niin eipä niitä niin tarvi katellakaan.





Malli: Mustikka-pipo
Lanka: Alvita, Alpaka
Kulutus: n. 50g
Puikot: 3,5mm ja 4mm


Malli: Thermis
Lanka: Alvita, Alpaka + vähän Novita Woolia
Kulutus: n. 60g
Puikot: 4mm

Tällasen setin aion tehä itellekin! Kun jouvan.. Thermistä oon halunnut itelleni jo siitä saakka kun se julkaistiin! Se on ihanan näkönen. Snyltä saadut Alpakat tuli justiinsa sopivasti näihin! Se oli tosi pehmeetä ja lämpimän tuntosta. Ei vaan ihan riittänyt tuohon koko Thermikseen. Lyhentelin sitä jo alussa jonku verran, mutta ei se riittäny siltikään. Tuo yläresori on siis tehty Novitan Woolista. Värisävy oli yllättävän lähellä, käsin kyllä tuntee että on eri lankaa. Toivottavasti ei kutita.


Molemmat ohjeet oli mukavia neuloa. Mustikassa tuli ongelmia tuon kuvion oikean reunan kanssa. Siinä tulee lopussa ne kavennukset ja mää en saanu niitä sillain siististi ja tiukasti tehtyä. Tuli ihan kauheen reijät sinne, mutta ompelin sitte piiloon tuolla päättelylangalla. Taidan tehdä itelleni näistä harmaat versiot.

Vielä jäi yks lahja paljastamatta, ettei tuu liian pitkää päivitystä.. Ja se sny kierroksen päivitys pitäis kans tehä vielä.

5.11.2009

051109

Tänään syntyi näiden vaatteiden tuleva omistaja. Sen innoittamana sain aikaiseksi vielä vähän somistaa..;) Taisi olla Soile, joka takin kommenteissa ehdotti nepparia ja rusettia paikkaamaan tuota napinvälilaskuongelmaa. No nepparia en jaksanu alkaa edes aatteleen, mutta rusetin sain kehitettyä ja samanmoiset tumppuihin. Niihin sopiikin aika söpösti, takista ei meinaa oikeen erottaa ees, kun on niin saman värinen. Olisin tehnyt myös noihin sukkiin, mutta ei ollut enempää tuota nauhaa. Se on otettu jostain mun omasta paidasta. Tiiättehän kun uusissa paidoissa on monesti noita henkarikoukkuja tai sitten vaan sellanen pitkä poikittainen nauha kaula-aukossa. Joskus on tullut niitä pätkästyä talteen, jos vaikka johonkin barbien vaatteeseen tms. tarvis joskus. =)


Kiitos kommenteista Shalom Cardiganiin!

6.9.2009

Supervauvan polvisukat ja Siljan lapaset

Malli: Supervauvan polvisukat
Lanka: SandnesGarn, Lanett Superwash (4402)
Puikot: 2,5mm

Malli: Siljan lapaset
Lanka: SandnesGarn, Lanett Superwash (4402)
Puikot: 2,5mm

Lämmikettä pikkuruisille varpaille ja sormille. Kaverin vauva syntyy vasta parin kuukauden päästä, joten kerrankin oon ajoissa! Sukupuoli on otettu selville, sen vuoksi pinkki setti. Puikoilla on jo villatakki vauvalle samasta langasta, mutta tummempana pinkkinä, sekin valmistunee lähiaikoina. Itseasiassa takki oli jo eilen puolessa välissä selkää, mutta huomasin erään radikaalin virheen ja purkuunhan se meni. Sen oon kyllä oppinut nyt, että kannattaa purkaa jos niitä isompia virheitä huomaa heti miten. Jälestäpäin nimittäin alkaa aina muuten harmittamaan, että vitsi ku olis purkanu niin...

Supervauvan polvisukkia oon ihaillut muiden tekemänä jo toista vuotta, joten ne oli ehdottomasti nyt itsekin tehtävä kun mahdollisuus tuli. Muuten tein ohjeen mukaan, paitsi jätin 2 viimeistä pohjekavennusta tekemättä. Nytkin arvelluttaa tuliko liian tiukka tuosta nilkasta. Pitää antaa lahja heti sitten vastasyntyneelle että ei jää pieneksi..;) Tiimalasikantapäätä en ollut aiemmin tehnyt, enkä oikeestaan ees tiennyt mikä se on! Käväsin sitten lukemassa Ullasta tuon ohjeen siihen ja kun ei eka lukemalla menny jakeluun, niin päätin tehdä ihan "normi" kantapään. No, sehän rupes sitten heti kaduttaan, että luovutin jo ilman yrittämistä, joten pitihän se kone avata uudelleen ja koittaa sitä kantapään tekoa ihan tässä läppärin edessä.

No, ensimmäinen yritelmä meni ihan mettään! Mitenhän sitä ei noin simppeliä ohjetta tajua?? Neuloin nimittäin ne nostetut silmukat molemmista reunoistaan sillä ympäri menevällä kerroksella. Ja heti siinä ohjeen alussahan sanottiin, että "Käsittele silmukkaa kuitenkin normaalisti yhtenä silmukkana, älä siis neulo missään vaiheessa kumpaakin silmukkalenkkiä erikseen." Ei muuta ku purkamaan.. Toka yrittämällä pääsin jo noihin lisäyksiin ja jotenkin onnistuin nekin tekemään eka väärin.. Ei tunnu olevan tämä lukemisen ymmärtäminen kovin vahva puoli mulla. No sen hoksasin jo heti alkuunsa, eikä tarvinnu purkaa ku pari kerrosta. Mutta komas kerta toden sanoi! Se meni jo sitten kerralla oikein. Ja täytyy sanoa, että aika kiva kantapäähän tuo on. Pitää koklata joihinkin aikuisten sukkiinkin. Tuo toinen kantapää meni nimittäin jo ulkomuistista, ilman ohjetta!

Siljan lapasiin tein sitten vähän enemmän muutoksia. Ekaksi neuloin tuon resorin 2o 2n, enkä 1o 1n. Ihan tuon takia vaan, että olis polkkareitten kans saman näköiset! Niin ja tosiaan käytin 44 silmukkaa, 36 sijaan ja koko ajan vaan 2,5mm puikkoja. Ja kavennukset tein samalla lailla ku polkkareissa.

Molemmat ohjeet oli tosi kivoja ja voisin tehä uudelleenkin. Toinen kaveri saakin vauvan ens vuoden puolella, joten voipi olla että tulee tehtyä aika piankin. Lanka oli tosi pehmoista ja ihanaa. Sen takia ostin sitä myös tuohon valmistuvaan takkiin. Yksi kerä riitti juuri tähän settiin ja pikku nyttynen jäi vielä ylikin.

31.8.2009

Lapastalkoot

Malli: Moda 1/2007
Lanka: Novita, 7-veljestä
Puikot: 3,5mm (pun), 4mm (sin)

Vietin pidennetyn viikonlopun Helsingissä ja tehtailin lapasia tuliaisiksi. Nämä siis syntyivät tuossa mm-kisoja katsellessa. Sen verran oli muutakin tekemistä, että 1 pari jäi vielä tekemättä. Tarkoitus oli nimittäin saada myös toinen pari noita sinisiä "poikien lapasia" valmiiksi.

Kaikki lapasparit on vähän eri kokoisia. Tyttöjen lapaset on tehty 40 silmukalla ja poikien 44. Kaikki langat on eri väriä, eli myös nuo punaiset lapasparit keskenään. Kuvassa olis taas parantamisen varaa, jäi tuo lennolle pakkaaminen (ja lankojen päättely) niin viime tippaan, että ei kerennyt oikeen panostaa tuohon kuvaamiseen.. Malli on siinä mielessä kätevä lahjalapasiksi, että mallineule joustaa pituussuunnassa paljonkin! Eli ei oo niin justiinsa tuon pituuden kanssa.

Ohje on kaksinkertaisille lapasille. Eli tässä siis vain nuo päällyosat. Ohjeessa tehdään ensin sileät sisuslapaset ja poimitaan suulta silmukat ja jatketaan näillä päällyosilla. Etelässä taitaa tareta ihan yksinkertaisillakin lapasilla, mutta tänne pohjoiseen vois tehdä ihan ne tuplalapasetkin. Varmasti tulis lämpimät. Nyt kyllä ei tee taas yhtään mieli kutoa lapasia, että taidan siirtää tuonnemmas.

22.3.2009

Kynsikkäät

Malli: Miehen kynsikkäät, Novita kevät 2009 (malli nro 34)
Lanka: Novita, 7-veljestä (tumman ruskea)
Puikot: 4mm

Jälleen lahjatuotos (itselle neulottavia on parikin kipaletta kesken, meinaa olla vaan isompia projekteja niin ei tunnu valmistuvan..). Nämä valmistui jo viikko sitten, mutta uskallan vasta nyt raportoida, kun tiedän paketin varmasti tavoittaneen saajansa. Ensimmäistä kertaa tuli värkättyä sormia. Loppujen lopuksi helpompi urakka kuin olin kuvitellut. Valmista tuli hyvinkin nopeaa. Ainut ongelmallinen kohta oli sormien juureen jääneet reijät. Paikkailin niitä sitten päättelylanganpätkillä (joita oli ihan tarpeeksi näinkin pieneen työhön!). Toivottavasti ei jäänyt niistä muhkuroita sormien väliin.. Ohjeesta poiketen kudoin viimeisen kerroksen ja päättelykerroksen aina sormissa 1o, 1n joustinta. Yleensä mulla aina päättelykerros kirraa niin kauheena, että oli pelko ettei sormet mahtuis läpi..

5.2.2009

Toistoa

Malli: Huovutetut lapaset (vyötteestä)
Lanka: Novita, Huopanen
Puikot: 8mm
Taas sama juttu. Tällä kertaa itselle. Lämpimyydestä en uskalla tämän päivän jälkeen sanoa vielä. Oli töistä tullessa käsissä; pakkasta -14, ihan kauheen jäätävä vastatuuli ja lumimyräkkä ja paleli ihan pirusti! Pyörä kulki 50m minuutissa ja välillä oli pakko taluttaakin, kun ei vaan edennyt polkemalla!

11.1.2009

Kolmannet huopatumput

Malli: Huovutetut lapaset (vyötteestä)
Lanka: Novita, Huopanen
Puikot: 8mm
Tehty tilaustyönä, ja jo kolmannet huovutetut vuodenvaihteen tietämissä. Samanlaiset kuin joululahja-lapasetkin. Vanhaa lankaa oli jonkun verran jäljellä ja ostin toisen kaveriksi. Värisävy oli eri erässä hieman poikkeava, joten neuloin ekasta kerästä peukkujen alle saakka ja tokasta loput. Kun tarkasti katsoo, niin voi huomata, että varret on vähän tummemmat. Ei sitä kyllä ehkä sanomatta huomaa.. Ja sen verran piti muokata tuota vanhaa postausta, että puikot oli 8mm, ei 10mm niin kuin olin kirjottanut näköjään..

4.1.2009

Mummun synttäritumput

Malli: Huopatumput Villapallolta
Lanka: Sandes Garn, Fritidsgarn
Puikot: 6mm
Ensimmäisen kerran käytin tätä lankaa ja vähän oli epätietoisuus sen huovuttumisesta. Sen mitä muista blogeista löysin, oli että huovuttuis (varsinkin leveyssuunnassa) vähemmän kuin Huopanen. Lisäksi arvellutti tuo langan riittoisuus (2 kerää), joten löysin onneksi tuon Villapallon ohjeen. Tein siis samoin, noita muita ohjeita noudattaen, ylhäältä alas päin. Tuo tekniikka tuntui aluksi tosi hankalalta, siitä alusta ei näyttänyt tulevan yhtään mitään ja monta kertaa sain alottaa alusta. Mutta sitten ku tajus sen idean ja sai vähän tuntumaa, niin lopputulos oli melko kiva. Ei tullut nimittäin niitä reikiä tuonne kärkikavennuksiin, mitä meinaa ainakin meikäläisellä usein tulla! Joten saattaisimpa käyttää tätä tekniikkaa muihinkin lapasiin.

Pesun jälkeen olivat ihan pikkasen naftit. Varsinkin tuosta peukalon kohdalta ja suusta leveyssuunnassa. Menivät omaan kääteen kuitenkin ihan justiinsa ja mahtuhan nuo mummullekin. Meinas vaan olla vähän hankala eka saada ne käteen, mutta hyvin sanoi passaavan. Olivat siis mummun 89v-lahja. Lämpöisyydestä en vielä tiiä, ennen kuin mummu pääsee ulos testaamaan. Tuli pehmeämmät kuin niistä Huopasesta tehdyistä, ei siis kintaat tällä kertaa. Saattaisin tehdä itsellekin, lisäisin kuitenkin ehkä yhden silmukan joka puikolle (8 -> 9). Ja ehkä myös vajaan sentin verran sais olla yläpäässäkin tilaa. Lankaa jäi juuri sen verran, että nipin napin saattais tuo 2 kerää riittää siihen lisäykseen, tai sitten ei...

Ennen koneeseen menoa..

...jälkeen.
Strategiset mitat oli ennen koneeseen menoa:
suulta peukalon juureen: 16.50cm
peukalolta kärkeen: 17cm
peukalo: 9.5cm
leveys: 10cm
Valmiita en hoksannut mitata... mutta tuo kaukosäädin on 19cm, niin siitä voi päätellä ;)

27.12.2008

Joululahjoja

Alotetaan tästä murheen kryynistä... Eli uusiksihan se meni vielä aattoaamuna. Ja onneks tein, nyt se näyttää jo ihan pipolta. Sopivan kokoinen oli päässäkin, ennemmin reilu kuin pieni. Täytyy kyllä sanoa, että ei ihan heti tee mieli tehdä uutta pipoa..
Malli: Peruspipo Novitalta
Lanka: Novita, Isoveli Colori
Puikot: 6mm

Malli: "Pallukkalapaset", Novita Talvi 2008 (malli nro 38)
Lanka: Novita, 7 veljestä (luonnonvalkoinen)
Puikot: 4mm
Ihan mukava malli oli neuloa. En kyllä alkais noita pallukoita väsäämään yhtään isompaan neuleeseen, kuin esim. villapaitaan, joka on tehty lehdessä samalla kuvioinnilla. Tähän oli myös pipo ja se ois ehkä siinä ja siinä viitiskö tehä. Tarkoitus oli tehdä sen verran reilut, että mahtuu sormikkaat alle, kun ei sitä pakkasilla kyllä tarkene pelkillä yksinkertasilla lapasilla. Ja kyllähän ne mahtu kun aattona mallattiin. Toivottavasti saajansa pitää.

Malli: Huovutetut lapaset (vyötteestä)
Lanka: Novita, Huopanen
Puikot: 10mm (edit: 8mm tais olla kuitenkin)
Eka huovutustyö! Oli kyllä tosi mukava tehdä, kun oli niin nopeet. Se itse huovuttaminen meinas kyllä jännittää, kun en aiemmin ollu tosiaan tehnyt ja apujahan sitä sai taas kysellä ;) Ei ollu kyllä mitään suhteellisuuden tajua niissä kudotuissa lapasissa ennen koneeseen menoa (kts. alla). Ja uskomattoman paljon ne pieneni, sai ihan tosissaan repiä ja venyttää niitä, että muotoutui. Vähän tuollaset kovat niistä tuli, melkeen kinttaat. Odotin ihan pehmeitä luttanoita ja pörrösiä lapasia... Meniköhän siinä joku vikaan siltikin...
Ennen koneeseen menoa...

...jälkeen.

20.11.2008

Pääkallo-lapaset

Malli: Pirate Mittens (pdf)
Lanka: Novita, 7-veljestä
Puikot: 3,5mm / 4mm

Ehdottomasti parhaat lapaset ikinä! Tosi lämpimät kaksinkertaisen langan vuoksi. Ohjeesta poiketen tein pidemmän varren, niin ei ranteet palellu kun polkee pyörällä. Tuli just sopivan napakat ja kapeat omiin käsiin. Monesti meinaa lapaset olla liian löysät. Yllättävän nopeeta oli tehä, vaikka arvellutti alottaa, kun en oo aiemmin kirjoneuletta tehnyt. Ja ohjekin oli enkuksi. Vaikka eipä siinä paljon kielipäätä tarvinnut, kun kaaviota seuras. Käytössä ovat jo harmillisesti vähän nuhjaantuneet.. Pyörällä kun polkee joka paikkaan, niin kämmenet on melko nukkaantuneet jo. Toiset samanlaiset on ainakin tilauksessa jo. Mummu (89v) tahto kans joululahjaksi. Aattelin tehä sille violetti-valkoiset.Yritän pikkuhiljaa saada laitettua tänne muitakin syksyn aikana syntyneitä tekeleitä. Ei vaan malttais istua tässä koneella, kun olis kudottavaakin!